Vihdoin olen päässyt lähestulkoon eroon kahden maailman ongelmasta, vihdoin ne ovat sulautuneet yhteen.
Lähtö ei pelota niin paljon kun luulisi. En ajattele elämääni kahtiajakautuneena, ranskaan ja suomeen, vaan ennemminkin yhtenä pötkönä. Asiaa auttaa, että tiedän ranskakavereideni tulevan heinäkuun lopulla Suomeen morjenstamaan. YFU entinen vaihtojärjestöni sanoi, ettei saisi yhdistää kahta maata keskenään, esimerkiksi vanhempien tai kavereiden visiitti saattaa sekoittaa pään täysin. Minulle kävi päinvastoin, huhtikuinen perheeni käynti teki hyvää, nyt on paljon helpompaa kertoa kokemuksista Ranskassa. YFU:n mukaan host-perhe ja oikea perhe ei saisi tuntea keskenään, mutta minua se on vain auttanut. Esimerkiksi host-isäni oli paljon helpompaa kasvattaa luottamus minua kohtaan, kun tuntee äitini.
Tietysti kaikki tämä on todella yksilökohtaista, ei saa unohtaa. Jonkun toisen vuosi saattaisi pilaantua kavereiden kyläilyllä.
Vaikka Ranska ei olekaan hirveän kaukana ja lentoliput ovat kohtuuhintaisia, tiedän, etten tule näkemään joitakin ystävistäni enää ikinä. Se on vaihtovuodessa ehkä kaikkein vaikeinta. Vaikka kuinka luvattaisi pitää yhteyttä, ei kaikkien kanssa vaan pysty. Muutaman tärkeimmän kanssa olen varma kontaktin säilymisestä, mutta esimerkiksi ne luokkalaiset ja hyvänpäiväntutut joiden kanssa en juttele joka päivä katoavat helposti.
Tässä kuvia kesäkuun alulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti