tiistai 26. elokuuta 2014

Le depart

Hups, nukuin pommiin. Tais se vaihto jäädä haaveeksi.

No en minä nyt oikeasti.
Viimeiset 10 päivää ovat olleet yhtä juoksemista, ja tietysti junailemista. Tunsin itseni aikuiseksi kun istuin Kelassa jonottamassa ja tein muuttoilmotuksen maistraattiin. Pidin läksiäiset, pidin kivaa viimeistä kertaa Suomessa hetkeen. Ostin banskia muistuttavan matkiksen.

Hassua, kuinka helppoa lähteminen voikaan olla. Jos en selviä hengissä niin sitten kuolen. Ja jos olen elossa, kaikki on mainiosti. Tuntuu, kuin olisin lälhdössä vaan viikoksi etelään, päällimmäinen tunne on innostus.

Pääsen vihdoin näkemään maailmaa Suomen ulkopuolella !! Tätä olen odottanut hyvin hyvin kauan. Ja (toivottavasti) opin uuden kielen, saan tutustuttaviin ihmisiin miljoonia lisää.

Tulee ikävä. On jo ikävä.
Hurjulia.
<3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti