- Ensi torstaina muutto Nantesiin. Jännääjännää, odottelen innolla.
- Tutustuin koiraan nimeltä Microbe hostisän vanhempien luona. On varsin osuva nimi, en ole koskaan tavannut bakteerimaisempaa koiruutta.
- Pääsin tunniksi Amiensiin maanantaina, yksin! Hostäidillä oli asioita siellä ja vaadin päästä mukaan. Ette voi uskoa kuinka ihanaa oli käydä yksin kaupassa! ja kävellä yksin kaupungilla! ostin ensimmäisenä kaksi suklaalevyä, viinirypäleitä ja Haruki Murakamin Les amants du Spoutnik.
- Pääsin päiväksi Arrasiin ystäväni Alizéen kanssa, ja illaksi Alizéelle kylään. Sain maistaa ''pohjoisen erikoisuuksia'', mm juustopiirakkaa ja sokeritorttua. Oli tosi kivaa, ja olen tosi ylpeä ranskastani, pystyn jo kommunikoimaan ja ymmärtämään vitsejä! Tosin en kyllä sujuvasti puhu ollenkaan vielä mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa.
![]() |
| Arras oli kaunis ja Alizée myös |
Muuten olenkin vain istunut television edessä tietokoneeni kanssa. Ja lukenut Tinttiä. Ja käynyt lenkillä melkein joka päivä.
Paitsi eilen olin kirkossa, oli hostveljieni lastenhoitajan 30. hääpäivä ja 50vuotis-synttärit. Kirkon jälkeen syötiin oikein kunnolla. Luulin, että 6 tuntia ruokapöydässä olisi paljon, olin väärässä. Tämä ateria kesti kello yhdestä yhteentoista illalla. Siihen kuului aperitiivi, keitto, alkupala (joka taisi olla hanhenmaksaa ! En ole varma mutta hyvää oli) , sitruunajäätelöpallo vodkalla (minä sanoin ei kiitos), pääruokana lihaa ja vihanneksia, juustoa ja salaattia, kakkua ja hedelmiä, kahvi, ja viimeisenä vielä iltapala.
Vielä viikko lomaa jäljellä.
Torstaita odotellessa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti