Sanoista

On hassua, kuinka ajan vauhti vaihtelee. Huhtikuusta alkaen on alkanut vilistää ja edelleen kiihtyy. Pelottaa, että kaikki vilistää ohi ja kohta huomaan, ettei mitään ole tullut tehtyä.

Yritän näinä viimeisinä kymmeninä päivinä tehdä mahdollisimman paljon kaikkea mahdollista, kuten syödä patonkia, mennä rannalle, valokuvata, kävellä kaupungissa, kävellä muualla, ikuistaa hetkiä sekä pääni sisälle, että muistikortille. 

Vasta viimeaikoina elämä on alkanut täysin toimia, enää ei ne pienetkään ärsyttävät asiat ärsytä (kuten kotiintuloajat tai koulusta myöhästymisen vakavuus). Yhdeltä kantilta on alkanut toimia jo niin hyvin, että tekee mieli hieman jo vaihtaa maata. Toiselta kantilta hirvittää ajatus, että kaikki täytyy jättää taakse, kaikki mitä on näinä kuukausina itselleen rakentanut, ja vielä ikuisesti. 

Hirvittää ajatus, etten enää ikinä pääse elämään tälläistä arkea, ranskalaisen lukiolaisen arkea, tällaisessa perheessä. Hirvittää, koska ei tämä elämä ole hassumpaa.

Minulla on ollut tapana ajatella elämääni kahdentuneena: ranskaelämä ja suomielämä.

On hämmentävää, kuinka kieltä vaihtamalla kaikki muuttuu. Tietysti asiaan saattaa vaikuttaa, että ympäristö vaihtuu kielen mukana, mutta silti, kuinka ajatusmallitkin muuttuvat. Tuntuu, että elän kahta ihmistä, vaihdan persoonaa kun vaihdan kieltä. Samalla kuitenkin persoonat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, toinen muuttaa toista lakkaamatta.

Maaliskuun lopussa koin ranskasiirin ja suomielämän kohtaamisen, kun ranskalainen äidinäitini tuli kylään. Siihen asti olimme puhuneet aina suomea, mutta tämän muutaman tunnin visiitin ajan puhuimme vain ranskaa. Kuin olisin tutustunut täysin uuteen ihmiseen, vaikka puhuimme täysin tutuista asioista. Ennen ''ranskamamie'' oli täysin pimennossa, koska en ymmärtänyt mitään, oli vain ''suomimamie''. Oli hienoa tutustua siihen ranskalaiseen mamieen, joka oli samalla niin samanlainen mutta silti täysin erilainen kun suomalainen mamie.

Jopa huumorintaju muuttuu kieltä vaihtamalla. Ranskaksi ironiakin on erilaista. Siksi kai vitsejä ei voi kääntää.

Nyt ymmärrän, miksi aina sanotaan, että kieli on kulttuurisidonnainen. Sanontoja ei voi kääntää, tietyt sanat eivät edes ole olemassa eri kielillä. Vaikka Ranska on ruoan maa, ranskan kielessä ei ole vastinetta suomen sanalle 'ruoka'. On 'ravinto' (la nourriture) ja 'ateria' (le plat tai le repas), muttei yleistä sanaa ruoalle.
Myöskään ei ole sanaa 'koti'. Kun menen kotiin, menen joko itseni luo (chez moi) tai taloon (à la maison). Kukaan ei kysy, onko koti-ikävä, kaikki kysyy, että onko ikävä Suomea.

Ikävöimisessäkin on vivahde-ero: 'ikävöidä' on verbi manquer, jonka kanssa ikävöitävä asia (suomessa objekti) on subjektina. Verbin voi myös suomentaa sanalla ''puuttua'' tai ''menettää'', eli tavallaan ikävöiminen on puuttumista. Eli jos sanon ranskaksi, että minulla on ikävä Suomea, sanon, että Suomi puuttuu minulta.

Toinen hieno sana ranskan kielessä on verbi s'entendre, 'tulla toimeen', joka kirjaimellisesti tarkoittaa yksikössä puhuttaessa itsensä kuulemista, monikossa puhuttaessa toistensa kuulemista.

Suomeksi ei voi kysyä ca va?. Ca va toimii missä tahansa tilanteessa, jossa suomeksi joko olisi hiljaa tai täytyisi kehitellä pitkä virke. Kontekstista riippuen 'ca va ' saattaa tarkoittaa muunmuassa: ''Eihän ruoka ole liian kuumaa?'', ''Sopiiko kenkä jalkaasi?'', ''Onnistuitko kokeessa?'' tai yksinkertaisesti ''Kuuluuhan hyvää?''
'Ca va' toimii helppona jäänmurtajana, kohteliaisuutena, jota suomeksi ei ole olemassa.

Toisaalta ranskaksi ei voi sanoa 'juttu lentää'. Eikä monia muitakaan suomen kielen loistavuuksia.

Toinen asia, jonka olen huomannut sanoihin liittyen, on sivistyssanat. Ranskaksi suomen ns sivistyssanoilla on ''syvempi'' merkitys. Esimerkkinä aikakausi renessanssi: ranskaksi renaissance tarkoittaa kirjaimellisesti uudelleensyntymää.
Kaikki fysiikan termitkin ovat suoraan yhteydessä ranskaan, muunmuassa ranskaksi resistanssi on résistance, joka tarkoittaa yleiskielessä vastustusta tai pitävyyttä.

Kuvat ovat parilta eri viikonlopulta Moguerista, Pierre-Paulin (host-isä) sukutalolta Bretagnessa.